perjantai 9. lokakuuta 2015

Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön...

Heippa!

Aamupuuro omenalla ja kanelilla.
Tässä aamupuuron tuottamassa mielihyväboostissa on nyt hyvä tulla avaamaan vähän ajatuksia viime viikosta ja siitä, miksi blogi on ollut reilu viikon aivan hiljaa. Viime viikon, ja oikeastaan myös tämän alkuviikon, postailut jäivät ihan kokonaan tekemättä, koska energiat eivät vain riittäneet järjelliseen aivotoimintaan saatika tuon kaiken järjettömyyden siirtämiseen tekstiksi asti. Olin ihan tajuttoman väsynyt koko viime viikon ja olin sitä vielä alkuviikostakin muutinhan ruokavaliotani kuitenkin vasta maanantaina. Tässä kohtaa en kuitenkaan tarkoita nukkumista vaativaa väsymystä (koska kyllä, yritin nukkua maanantaina päikkäreitä siinä kuitenkaan sen kummemmin onnistumatta), vaan treenaamisesta palautumattomien lihasten väsymystä. Pää pelasi, vaikka olikin ihan HIRVEÄ nälkä kokoajan, mutta jalat pistivät hanttiin aina, kun piti lähteä kävelemään tai ylipäänsä nousta ylös ja pysyä seisoma-asennossa.

Löysin Cittarista huikeaa vihreää
Chai-teetä, joka vei sydämeni ihan
mukanaan!
Viime viikko oli siis ruuan ja energiatasojen puolesta erityisen vaikea. Hiilarivähennykset olivat karmaisevia, vaikka loppujen lopuksi aika pieniä, ja kroppa myös koki moisen kaameuden iskevän kovaa ja korkealta. Energiavaje kasvoi n. 300 kcal:lla ja energiatasojen lasku oli vähintäänkin eksponentiaalista. Treenitasot laskivat myös kuin lehmän häntä ja treenin laatua olisi voinut kutsua "hinkkaamiseksi" ennemmin kuin treenaamiseksi. Painonnostossa energiat eivät riittäneet ennätysten rikkomiseen, vaikka se olisi näin alkuvaiheessa hyvinkin mahdollista. Turhautuminen ja tapaturma-alttius kasvoivat myös energiavajeen ohella, joten kyynel nousi herkästi silmänurkkaan epäonnistumisen sattuessa ja mustelmat kasvoivat halkaisijaltaan jo tuplakokoisiksi. Onnistuin myös aiheuttamaan puolikkaan pingispallon kokoiset (verihyytymä?)muhkurat sekä solisluiden päiden että häpyluun seudulle. Eivätkä nuo molluskat ole tuosta muuten vieläkään hävinneet.

Mitä ruokavaliossa sitten oikein tapahtui, jos muutokset voimatasoissa ja mielialassa olivat tuota luokkaa?? Tämä saattaa nyt kuulostaa todella typerältä, sillä eihän kyseessä loppujen lopuksi ole kovin suuri hiilihydraattivähennys, mutta vähähiilihydraattiseen ruokavalioon (sillä hetkellä kuuden viikon ajan) totutetulta kropalta tämäkin vähennys oli jo valtavasti. Minun ruokavaliostani tiputettiin aamupalan hiilihydraatit KOKONAAN pois neljästi viikossa, mikä tarkoitti siis silti puuroa kolmena aamuna viikon aikana. 

Tästä se kananmuna-aamiainen lähtee...
Aamupalalta poistui vähennyspäivinä 40 grammaa kaurahiutaleita ja jäljelle jäi purkillinen rahkaa, öljyä, kuituja sekä marjoja. En pystynyt millään asennoitumaan rahka-aamiaiseen, koska en ole moista ikinä harrastanut, joten käänsin aamupalan ja iltapalan paikkoja ja söin viime viikolla vähennysaamuina kaksi paistettua kananmunaa kalkkunaleikkeellä ja tuorevihanneksilla. 

Tämähän näyttää ihan hyvältä? Kyllä. Mutta sitä
on niin pirun vähän.
Eihän kuulosta pahalta tai vaikuta kuviteltuna hirveältä? Tehdäänpä kuitenkin mielikuvaharjoitus asian tiimoilta. Kuvitelkaa päässänne tuo herkullinen kananmuna-aamiainen, puolittakaa tuo kuvittelemanne lautasellinen ruokaa ja yrittäkääpä pärjätä sillä viiden tunnin koulupäivä kuolematta nälkään (kananmunat lisukkeineen holahtivat muuten aika nopeasti mahasta eteenpäin, trust me...). Tuon viiden tunnin jälkeen olisi sitten tarjolla pienen pieni annos kasvissosekeittoa valitsemallanne proteiininlähteellä höystettynä ja sitten mennäänkin jo treenaamaan pariksi tunniksi KOVAA. Kovalla treenaamisella tarkoitan tässä hien lentämistä ja kalorinkulutusta, joka ylittää siihen mennessä syömiesi kilokalorien määrän reilusti. Treenin jälkeen palautusjuoma on ensimmäinen asia, joka sisältää päivän aikana hiilihydraatteja, maltodekstriiniä, ja sitäkään ei ole edes kokonaista mitallista. Päivällisellä hiilihydraatteja sai sitten miniannoksen ja iltapalalla sitten se aamusta jäänyt rahkapurkki höysteineen. Välipalankin sai jossain välistä syödä, mutta pienuutensa takia jätän tuon mitättömyyden tässä mainitsematta. 

Itsepä olen tähän touhuun lähtenyt, tiedän. Mutta valitus tekee joskus hyvää, heh. Kun olin täällä kotona asiaa valitellut tarpeeksi kauan (viikon...), tulimme Markuksen kanssa siihen tulokseen, että jotain on tehtävä. Siirryin siis toisen ryhmän ruokavalioon ja lisäsin hiilihydraatteja jokaisella päivälle vähentäen niitä kuitenkin vielä vähennysviikkoa edeltävästä viikosta. Jäin siis edelleen "plussalle" vähennysten suhteen, mutta energiatasot ovat palautuneet pikkuhiljaa takaisin. Treenikin alkaa jo kulkea, vaikka lihasten palautuminen onkin edelleen olematonta. Olen saanut siis aamupuuroni takaisin joka aamulle ja mieli on jo paljon virkeämpi.

Tällä hetkellä menossa on siis dieetin kahdeksas viikko, mikä tarkoittaa maaliviivan häämöttämistä jo yllättävän lähellä. Olen onnellinen tämän ajanjakson loppumisesta, vaikka matkaa tavoitteeseen ja tammikuuhun onkin vielä himpun verran jäljellä. Sain tästä dieetistä kuitenkin hyvän ponnahduksen oikeaan suuntaan, minkä lisäksi ohjeet tulevaan pystyn hyvin ammentamaan tämän valmennuksen ohjeistuksista. Olen tällä hetkellä tiputtanut painoa nelisen kiloa, minkä lisäksi vyötäröltä senttejä on kadonnut huikeat seitsemän. Jee! SM - rajoja havitellessa kropan pitäisi lopulta olla vielä kolmisen kiloa kevyempi, mutta aikaa tammikuuhun on onneksi vielä tovi jäljellä. 

Tällä hetkellä odotan dieetin päättymistä eniten treenitehojen kasvattamisen takia. Kun saan alkaa käänteisellä dieetillä lataamaan hiilihydraatteja ruokavaliooni, uskon treeninkin kulkevan paljon entistä paremmin ja tulosten paranevan siten, että painon pudottaminen kisapainoon alkaa olla edes relevanttia. 

En aio kuitenkaan kituuttaa itseäni koko kymmentä dieettiviikkoa loppuun asti, sillä varasimme kahden viikon päähän perjantaille Päivä Tallinnassa - risteilyn, jonka tarkoituksena on hakea viinimaistiaiset mahdollisista hääviineistä ja "juhlistaa" tämän dieettiajanjakson päättymistä pienellä irtiotolla arjesta. Tarkoituksena on myös tankata hiilihydraatteja tuon reissun aikana, joten minulla todellakin on jotain, mitä odottaa! Tänään tuohon perjantaihin on siis jäljellä enää tasan kaksi viikkoa! Jipii!

Laadultaan tästä tekstistä näytti nyt tulevan erittäin sekava ja rönsyilevä kokonaisuus, mistä voimme varmasti kiittää edelleen tätä dieetin tyhjentämää päätä. Palaan kuitenkin asiaan toivottavasti vielä viikonlopun aikana ja kerron teille uudesta lemppariaamupalastani, jota olen tällä viikolla ehtinyt jo syödä jokaikisenä päivänä. Varailimme myös pari viikkoa sitten Saksan joulumarkkinareissumme joulukuun loppupuolelle, minkä tiimoilta on varmasti luvassa ainakin jonkinnäköistä intoilua ja varmaan kuvakollaasia viime vuodelta. On niin ihanaa olla pitkästä aikaa edes näin energinen, kuin nyt olen!

Minä siirryn seuraavaksi anatomian maailmaan oppikirjojen sekä salitreenin merkeissä! Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille,

Viivi

P.s. Todistetusti aina ei tarvitse lenkkeillä yksin! ;)



perjantai 25. syyskuuta 2015

Tankkauspäivä vol 1

Heippa!

Lauantaina tosiaan oli se viisi viikkoa odotettu tankkauspäivä, jona siis sai syödä mitä ikinä halusikaan, kunhan keskittyi päivän aikana hiilihydraattien syömiseen ja vältteli rasvaa mahdollisuuksien mukaan. Mutta mikä tämä tankkauspäivä nyt sitten ensinnäkin oikeasti on ja miten se minulla sitten loppujen lopuksi sujuikaan?

Tankkauspäiviä harrastetaan pitkään dieetillä ollessa, sillä keho ei kestä jatkuvaa miinuskaloreilla etenemistä kovin pitkään. Kun kroppa tajuaa, että ruokaa ei vain yksinkertaisesti ole lähitulevaisuudessakaan tulossa, se alkaa toimia pikku hiljaa säästöliekillä ja tarttuu jokaikiseen suupalaan ja kaloriin kuin viimeistä päivää. Hikoilu vähenee, väsymys iskee ja dieettiläisen painajainen tapahtuu eli paino lakkaa tippumasta ja rasva pidemmän päälle palamasta. Kaikki edellä mainitut asiat kiteytyvät lyhyesti ja ytimekkäästi seuraavaan: aineenvaihdunta on hidastunut. Jotta keho saadaan jälleen toimimaan optimaalisesti treeniä ja painonpudotusta ajatellen, pidetään dieetillä tankkauspäivä, jonka aikana on tarkoitus syödä mahdollisimman paljon hiilihydraatteja ja vähentää hetkellisesti proteiinin saantia sekä vältellä rasvapommeja. Tällöin lihasten glykogeenivarastot täydentyvät, aineenvaihdunta tehostuu ja kroppa jaksaa jälleen treenata kovaa. Tankkauksen aikana painon tulisi myös nousta, sillä glykogeenin muodostuminen sitoo myös vettä. Jos paino ei tankkauksen aikana nouse, jokin on mennyt vikaan ja tankkaus epäonnistunut.

Lyhykäisyydessään ja pintaa raapaisten tankkauspäivä tarkoittaa siis tuota ja itse suoritin moisen överipäivän lauantaina. Ajattelin nyt hiukan valottaa tankkauspäivän fiiliksiä, sillä kaikki ei mennyt kuten elokuvissa ja päivä päättyi lopulta todella huonoon oloon ja "Ei enää ikinä" - tyyppisiin ajatuksiin. 

***

Klo 7:00

Herään spontaanisti maha muristen enkä saa enää unta. "TANKKAUSPÄIVÄ!" on ensimmäinen ajatukseni herättyäni. Alan jo kovasti suunnitella kaikkea, mitä syön tämän päivän aikana ja varsinkin aamupalaksi. Olen nykyään, yllättävää kyllä, aamupala ihminen henkeen ja vereen, minkä takia 80 % päivän ruokasuunnitelmista liittyy juuri aamupalaan. Torstaina ja perjantaina kävimme hakemassa leipää, leivänpäällisiä ja muita tykötarpeita tätä kauan odotettua H-hetkeä varten ja nyt vain makaan sängyssä odottaen noita kaikkia herkkuja. Pyörin sängyssä vielä puolisen tuntia, minkä jälkeen nousen kokkailemaan. 

Yllättäen ensimmäisenä käteen tarttui ruokakermaa, jonka ansiosta munakokkeli maistui ihan taivaalliselle! Tai no, sietääkin, kun kermaa upposi kuuden munan munakokkeliin melkein kaksi desiä...
Klo 9:00

Kaikki alkaa olla valmista. Paistoin täysjyväjauhoista tehtyjä pannareita, joista jo haaveilen vaahterasiirapin ja kermavaahdon kanssa. Ensin pitää kuitenkin syödä näitä kaikkia muita herkkuruokia. Paistoin ison annoksen munakokkelia ja upotin annokseen melkein purkillisen ruokakermaa, hupsista. Munakokkeli maistui kuitenkin ihan taivaalliselle. Kaveriksi lautaselle tiensä löysi myös täysjyväcroisantti, vaalea Lidlin paistopisteen sämpylä, sulatejuustoa, ilmakuivattua kinkkua, vahvaa Keski-Eurooppalaista vuorijuustoa, raejuustoa sekä kurkkua ja tomaattia. Maha alkoi tulla vastaan jo toisen sämpylän puolikkaan kohdalla, vaikka jäljellä oli vielä vaikka ja mitä. Miten se mahalaukku voi näin nopeasti pienentyä?! Eihän dieettiä ole takana kuin vasta viisi viikkoa ja juuri viisi viikkoa sitten tämä "brunssi" olisi ollut ihan passeli aamupala. Minttukaakao kylkeen ja avot.




Klo 9:30

Olen selättänyt leivät ja napsinut viimeiset munakokkelin palat lautaselta. Seuraavaksi käyn kiinni pannareihin, joita olen koko aamupalan ajan kuolannut. Iso annos vaahterasiirappia ja kunnon töräys kermaa päälle. NAM! Siis näitä olen kaivannut! Croissantti oli varsinainen pettymys eikä ilmakuivattu kinkkukaan oikeastaan maistunut edes hyvälle. Mutta nämä pannarit. Jos maha ei olisi näin pinkeänä, ottaisin vielä lisää. Annos jää kuitenkin kahteen pannariin, koska en vain pysty. Mahtoikohan tämä mennä nyt jo överiksi. Foorumilla nimittäin varoiteltiin vetämästä itseään ähkyyn...


Klo 10:00

Ostimme perjantaina Cittarista Kinder Buenoja, koska niitä molempien teki mieli. Ostimme myös tarjouksesta irtokarkkeja ja niihinkin olisi kiva käydä käsiksi. Syön sekä Kinder Buenon, että maistelen muutamia irtokarkkeja, kuitenkin hillitysti ja max. 100 grammaa, tuskin sitäkään. Olo on kuin jalkapallolla, mutta olen iloinen tästä ihanasta päivästä.


Klo 12:00

Pakkaamme tavarat kasaan katsottuamme pari tuntia Netflixiä ja suuntaamme autolle tarkoituksenamme siirtyä keskustaan Hansamaniaa ihmettelemään, vihkisormuksia sovittelemaan ja lopulta syömään sushia ja korvapuusteja. Vaikka vihkisormusten sovittelu onkin jännää, odotan jo malttamattomana ruokaa. Noh, koska sitä siis kerrankin saa. That's all.


Klo 14:00

Maha on edelleen ihan piukeana, mutta siirrymme kuitenkin Hanko Sushiin syömään. Ruokaa odotellessa kumoan pullollisen Coca Cola Zeroa ja käyn kiinni sushiin kuin viimeistä päivää. Ruoka on hyvää, vaikkakin riisi on ihan tajuttoman mautonta. Teemme itsekin parempaa sushia... Pienoinen pettymys, mutta kyllä se nyt paremmalle maistui kuin parsakaalikeitto raejuustolla. Puolessa välissä mahalaukku alkaa taas oireilla täyttymisensä takia. Ei pystyisi, mutta pakko ahtaa. Ugh. Kaikki syöty.


Klo 14:30

Täällä sitä ollaan, Cafe Brahessa, valtavat korvapuustit nenän edessä ja taivaalliselta tuoksuva Chai latte siinä vieressä. Mmmmmh, chai latteakin olen näemmä kaivannut enemmän kuin muistinkaan. Myös korvapuusti on kuin lahja taivaasta. Ainoa ongelma tässä kuitenkin on, ettei tämä ihanuus mahdu enää mahaan. Puolessa välissä korvapuustia huomaan närppiväni sitä kuin pahaa ruokaa. Lopetan suosiolla kesken ja pakkaan tuon ihanuuden mukaan syödäkseni sen välipalaksi Raumalla. 


Markuksen Jollassa ei tuo kamera pelaa ihan niinkuin pitäisi. Mutta pääasia on, että korvapuusti on ikuistettu 
Klo 16:00

Piipahdamme vielä Ikeaan ennen Raumalle lähtöä ja poistuessamme näen ihania pehmistötteröitä. Nam. Mieli tekisi, mutta jätän suosiolla väliin. Maha ei vain vetäisi edes moista herkkua. Nukahdan autoon melkein välittömästi kasitielle päästyämme. Ruokalepo on kyllä paikallaan.

Klo 18:15

Saavuimme Raumalle ja purimme kassit. RUOKA-AIKA! Välipalaksi syön jäljelle jääneen korvapuustin riisifrutin kanssa. Hyvää! Maha vain tulee tästäkin herkusta mahdottoman täyteen. Liikkuukohan sieltä mahalaukusta oikeasti mikään ulos? Ei ainakaan nimittäin tunnu siltä. Välipalan jälkkäriksi muutamia irtokarkkeja, mutta raja tulee hyvin hyvin nopeasti vastaan jo muutaman karkin jälkeen.


Klo 19:30

Alamme kokata päivällistä, vaikkei ole ollenkaan nälkä. Tarjolla on saksalaistyyppistä ruokaa: Krakovan makkaraa sinapin ja raastetun piparjuuren kera, voissa paistettuja schupfnudeleita ja hapankaalia sekä Lidlin paistopisteen tumma sämpylä margariinilla ja Bergkäsellä.

Kuva on kaikkea muuta kuin edustava, sillä mielenkiinto koko päivää kohtaan alkoi hiipua tässä vaiheessa jo aika pahasti...
Klo 20:15

Syömme. Tai siis kuvittelen syöväni. Saan väen väkisin tungettua puolikkaan makkaran ja pienen annoksen schupfnudeleita kurkustani alas. Haukkaan muutamaan kertaan leipää ja totean rajan tulleen todellakin vastaan. Jos vielä syön, oksennan lattialle. Leipä jää syömättä, samoin loppu makkara. Otan kännykän mukaan ja suuntaan yläkertaan makaamaan sänkyyn tuskissani. EI. ENÄÄ. IKINÄ. Olo on ihan hirveä. Jos käännän kylkeä, ruokamassa siirtyy auttamattomasti kohti ruokatorvea. Parempi pysytellä siis oikealla kyljellä ja selata samalla fitneksen SM-karsintojen kuvasatoa. Varsinaista itsepetosta... 

Klo 21:00

Uskallan siirtyä alakertaan juttelemaan appivanhempien kanssa. Olo on hutera ja hivenen pahoinvoiva. Mitään ei tee mieli, varsinkaan iltapalaa. Jääkaapissa odottaisi vielä ihania tuoreita hedelmiä ja karjalanpiirakoita, mutta kun ei vain pysty. Katsomme porukalla Netflixistä Hercule Poirotin, syön samalla hieman irtokarkkeja, mutta joudun tarkkaan valikoimaan, mitä karkkeja laitan suustani alas. Imeskelen hitaasti, ettei tule paha olo. Suklaata ei tosiaan tee mieli, hyi. Kaikki suolapähkinätkin jäävät syömättä. Nukahdan kesken leffaa ja herään vasta grande finalea varten.

Klo 23:30

Siirryn yläkertaan hammaspesulle. Paha olo on edelleen päällimmäisenä mielessä, vaikka sekin on jo hieman helpottanut. Jos mahakipukohtaus, joista olen kärsinyt satunnaisesti pian kolmen vuoden ajan, on tullakseen, olen pohjustanut sille ainakin hyvän sauman. Yleensä kivut ovat nimittäin tulleet juuri sellaisten päivien jälkeen, kun on tullut syötyä mitä sattuu. Onneksi Litalginit ovat mukana. Siirryn nukkumaan ja nukahdan melkein välitömästi.

Sunnuntai, 20.9.2015

Klo 08:30

Herään hyvin pirteänä ja energisenä. Suussa tosin maistuu ihan kissanpissa ja olo on muka krapulainen. Kaikki tämä namien ja hiilariövereiden takia?! Olo on turvonnut eikä edelleenkään kovin hyvä. Päätän lähteä purkamaan energiaa 45 min aamuaerobiselle. Lenkki lähtee tukkoisesti käyntiin, mutta luonnistuu lopulta erittäin energisesti kulkien. Maisemat ovat kauniit ja elämä hymyilee. Odotan jo malttamattomana paluuta normaaliin ruokavalioon. Aamupuuro siintää edessä ja odotan sitä innoissani. Huh, onneksi tankkauspäivä on vihdoin ohi.

Onni ja autuus.
***

En päässyt sunnuntaina käymään vaa'alla, mikä oli tavallaan hyvä, mutta tavallaan myös huono juttu. Maanantaina vaa'alla käydessäni (aamuaerobisen jälkeen tosin) paino oli noussut vain sata grammaa lauantaista. En ole nyt täysin vakuuttunut, että tankkaus olisi siis mennyt kokonaan perille. Tankkasin kuitenkin niin hyvin, kuin vähillä taidoillani osasin ja opin päivän aikana monia asioita tankkaamisesta. 

Ensi kerralla (viiden viikon kuluttua) toimin toivottavasti paljon fiksummin ja osaan välttää suurimmat ylilyönnit. Markuksen kanssa tankkauspäivän kulkua jälkeenpäin analysoineina päätimme, että ensi kerralla tankkauspäivä tulee pääpiirteissään muistuttamaan normaalia dieettipäivää, mutta hiilihydraatteja lisätään jokaiselle aterialle vähäsen. Herkut tulevat siten vasta pahnan pohjimmaisina, jos niitä ylipäänsä tekee edes mieli. Tästä tankkauspäivästä tosin jäi melkein puoli kiloa nannaa yli, joten eiköhän ne tuhota sitten viiden viikon kuluttua, vaikka tässä muuta sanoisinkin. 

Näin dieetin aikana kroppa selkeästi tottuu puhtaaseen ruokaan eikä ole enää niin vastaanottavainen moiselle roskalle, vaikka pää ja silmät muuta väittäisivätkin. Oloni ei ollut koko päivän aikana oikeastaan hyvä tai energinen, ennemminkin turvonnut, väsynyt ja onneton. Eikö karkkien juuri pitäisi tehdä onnelliseksi eikä päinvastoin?!

Olen siis hyvin kiitollinen, että kyseinen päivä on nyt iloisesti takana päin ja toivon, että elimistöni sai tuosta ruokamäärästä tarvitsemansa boostin aineenvaihdunnan tehostamiseen. Olisi myös todella ihanaa, jos tuolla ruokamäärällä immuunipuolustuskin saisi taisteltua tätä flunssavirusta vastaan entistä tehokkaammin ja paranisin tämän viikon aikana tästä viimeisestäkin nuhasta ihan kokonaan. 

Ihanaa viikonloppua kaikille,

Viivi

P.s. Sitä cappuccinoa en sitten koskaan juonut, sillä kroppa vältteli selkeästi ylimääräistä kofeiinia viimeiseen asti. Ehkä sitten ensi kerralla! ;)


keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kun niin tekisi mieli...

Moikka!

Diettaaminen on kaikille varmaan jossain määrin tuttua, eikö vain? Kaikki ovat varmasti joskus pudottaneet painoaan, onnistuneesti tai epäonnistuneesti, sillä ei ole tässä kohtaa väliä. Edellisen väitteen toteutuessa tiedät siis varmasti, miltä mieliteot tuntuvat. Niiden kanssa kamppailu voi joskus olla piinallista ja välillä kaikki taas unohtuu ja on vain kiva dieetata. Myös tulokset puhuvat puolestaan ja saavat jatkamaan vahvasti eteenpäin, kunnes ne möröt ilmestyvät jälleen kurkkimaan sieltä kaapin takaa. Varsinkin näin flunssaisena ja treenikiellossa (jota olen tosin jo kahtena peräkkäisenä päivänä hieman "rikkonut") mieliteot tuntuvat olevan läsnä ihan kokoajan ja "nälkä" tulee useammin sieltä korvien välistä kuin oikeasta tarpeesta syödä.

Ajattelin listata omien dieetin aikaisten mielihalujeni Top-listan ihan vain näin leikkimielellä ja halvalla huumorilla varustettuna. Varsinkin, kun korkeammat aivotoiminnot eivät näin flunssaisena ole sitä hiottua timanttia nähneetkään.

1. Ruokakerma.

Voisi kuvitella, että dieetillä tekisi mieli Bublizz - karkkeja tai Fazerin sinistä, mutta uskokaa tai älkää, minun tekisi mieli lisäillä kaikkiin ruokiin Kevyt ja paksu - ruokakermaa. On ihan naurettavaa syödä lihapullia, jossa ei saa käyttää ruokakermaa, ruokakermattomasta kasvissosekeitosta puhumattakaan. Ruokakerma kuuluu myös meillä jauhelihakastikkeeseen, tai itseasiassa kuului, koska eipähän kuulu enää. En nyt ehkä menisi ruokakermaa purkista suoraan juomaan, mutta kyllä minä vähintäänkin sen väriä ruokiin kaipaisin. RIP Kevyt ja Paksu.

2. Lohi. 

Juu kyllä. Lohtakaan ei saa tietenkään syödä, koska siinä on niin paljon rasvaa, vaikka hyvänlaatuista rasvaa onkin. Onhan se toki loogista, mutta itse kalaöljykapselitotaalikieltäytyjänä (varsinainen sanamonsteri) haluaisin kovasti saada EPA:t ja DHA:t edes jollain tavalla. Mutta en sorru. Sen olen päättänyt. Välillä tosin tuntuu siltä, että voisin melkein tappaa yhdestä lohimedaljongista. Tai no, en nyt ehkä kuitenkaan ihan tappaa, mutta ainakin suorittaa jonkin asteisen pahoinpitelyn. Lihanuijalla.


3. Cappuccino.

En ole kahvi-ihminen, mutta en myöskään tiedä, voiko Cupsolon cappuccinoa oikeastaan kahviksi kutsuakaan. Mutta joka tapauksessa, mieleni on tehnyt kahvia since day one, varsinkin, kun Markus keittelee sitä useasti viikossa ennen salitreenejä kofeiinibuustin toivossa. Antakaa. Mulle. Cappuccinoa. Nyt. Heti. Lopun voitte lukea tuosta "Lohi." kapiittelin lopusta. Ja lihanuijalla edelleen.


4. Joka päivä treenaamaan - halut.

Kun niin mieli tekisi. Ensin saat hyvän flown päälle ja treenaat kolmena päivänä putkeen ja sitten joku tulee vetämään pakkopaidan päälle ja virnistellen toteaa, että nyt on sitten lepopäivä. En minä dieetille lähtenyt lepopäiviä viettämään. Hyvä putkikin katkeaa ja sitten pitää taas alkaa kerätä motivaatiota huomiseen. Mutta siis vitsi vitsinä, tajuan kyllä lepopäivien tarkoituksen ja niin edelleen. Tästä tekstistä voisi ehkä rivien välistä lukea, että lepopäivät on perseestä, koska se ei muuta ruokavaliota treenipäivistä mihinkään. Paitsi, että suklaan makuisen palautusjuoman joutuu jättämään lepopäivinä pois. Joten siis, ei herkkuja tai tässä tapauksessa suklaashakea = PASKAA.


5. Lääkisristeily.

Ilmo oli viime viikolla. Eipä minua siellä linkkiä klikkailemassa paljoa näkynyt. Dieetti loppuu nimittäin sunnuntaina (lokakuussa) ja lääkisristeily on samaisen viikon torstaina. Salaa mielessäni jo kyllä fantasioin buffetin valtavista suklaamous.. - siis salaattikeoista, joita hieroisin siellä tiskillä naamaani ja muutenkin vartalooni - just because I finally can. Kunnes siis muistin, että enhän minä voikaan. Lisäksi risteily tarkottaisi järkyttävää pämppäämistä, enkä kymmenen viikon dieetin jälkeen ole varmaan timanttisimmassa ryyppykunnossakaan. So long kollegat, mieli kyllä tekis. Varsinkin, kun sähköpostiin ilmestyi viesti, että hyttejä olisi vielä jäljellä. Oh, the chicken cage of terror. Pysyn kuitenkin lujana.


Juuu, tätä tänne heti nyt.
6. Korvapuusti.

No. Näitä tekee aina mieli, on dieetti sitten käynnissä tai ei. All day, every day. Ei tästä siis sen enempää. Elämäntapakaipaus.


7. Unican ruoka.

Eikä ehkä se ruokakaan (paitsi ne ihanat uunituoreet höhhö-höhhö-leivät, jotka maistuvat ihan taivaallisilta sen valkosipulituorejuustolevitteen kanssa. Tai ne kasviskroketit sellaisen ihanan kermaviilikastikkeen kanssa tai tai..). Mutta ne kaverit. Eipä tässä lounailla tule paljoa sosialisoiduttua, mitä nyt nuo kolme sivupersoonaa tässä pitävät minulle vaihtelevasti seuraa arkena klo 12:00-13:00 välisenä aikana. Odotan siis kymmenen viikon jälkeen tulevaa aikaa, kun voin käydä vaikka kerran viikossa kavereiden kanssa syömässä lounasta, joka on halpaa kuin saippua. Tasoltaan tämä tämän hetkinen kotiruoka ei ole paljon Unican ruokaa parempaa, mutta voin kertoa, että maksaa pirusti enemmän. 

8. Uudet treenikamat ja lisäravinteet.

Siis meiltä löytyy täältä tällä hetkellä kaikki tarpeellinen, mitä perustreenaaja valitsemallaan tiellä tarvitsee. Silti löydän itseni vähintään kerran illassa selaamasta Fitnesstukun, Zalandon, Mass.fi:n tai jonkin muun verkkokaupan internetsivuja ja tekemästä tilausta, johon minulla ei oikeasti ole varaa (ikinä ne tilaukset eivät onneksi lähde vetämään...). "Mut jos mä ostan tän, ni mä varmaan laihdun ainakin sata kiloo viikossa", yeeeesh sure, I need dis. Päivittäin mulla on myös sellainen olo, että jokainen salipaita ja -housu jää liian isoksi (toki toki), joten on enemmän kuin hyvin perusteltua käydä hankkimassa kaapillinen kalliita merkkitrikoita ja -toppeja. Eikö vain? Treenikin kulkee varmasti paremmin, kun tietää treenaavansa satasen pöksyissä?!


 9. Loma. 

Tekisi itseasiassa mieli kolmea erilaista lomaa. Ensinnäkin ihan vain lomaa, mikä tarkoittaa koulutonta, työtöntä ja kiireetöntä ajanjaksoa, jonka aikana voisi nukkua puoleen päivään, jos se sinä päivänä tuntuisi hyvältä. Voisi käyttää kaiken ajan vuorokaudesta ruuan preppaamiseen, salitreenaamiseen ja ruuan shoppailuun. 

Lisäksi tekisi mieli rantalomaa, kunhan tämä bikinikroppa tästä nyt kaiken rasvan alta kuoriutuu. Olisihan siitä laihdutustuloksesta nyt kiva saada jotain vähäistä todistusaineistoa, kun tuloaan tekevät mm. joulu, glögi, piparit, synttärit ja muut tällaiset bikinikroppaeliminaattorit.

Ja itseasiassa tekisi ihan myös mieli sellaista jokavuotista Saksan lomaa, jonka syvin olemus ja tarkoitus on nautiskella punaviinipohjaista Glühweinia aamusta iltaa ja muutama olut vielä siinä jossain välissä.

Että niinkun LOMA, vaan noin niinkun tiivistetysti.


Summa summarum: Tekee mieli ruokaa, paheita ja lomaa. Siinä se. Mutta hei, onneksi voi dieetata ja viitata tälle kaikelle kintaalla ja nauraa vielä likaisesti perään. Aina on kiva haaveilla, mutta joku suurempi voima nauttii todennäköisesti vielä enemmän kaikkien haaveiden murskaamisesta! ;)

Tämän viikon lauantaina kuitenkin koittaa tämän dieettijakson alussa luvattu "tankkauspäivä". Kyseessä olevan päivän aikana pitäisi tankata taas glykogeenivarastot täyteen, jolloin toivottavasti myös painonpudostus kokee pienen boostin oikeaan suuntaan. Itse odotan tankkauspäivältä energiaboostia viimeisiin viiteen dieettiviikkoon, minkä lisäksi toivon tuon valtavan energiamäärän myös tehostavan immuunipuolustusta ja tappavan nämä viimeisetkin virukset tästä kropasta. Olen ehtinyt jo suunnitella tuon tankkauspäivän menuun lähinnä viiteen tai kuuteen kertaan (jos sekään riittää), mutta päivän lopullinen sisältö tarkentuu varmaan vasta siinä hetkessä, kun tavaraa alkaa suusta alas laskeutua. Tarkoituksena kuitenkin olisi ihan oikeasti tankata niitä hiilihydraatteja ja jättää suurimmat rasvapommit kaapinpohjalle makaamaan. Sipsejä, ranskiksia ja burgereita mieleni ei ole edes tehnyt, joten rasvojen hylkääminen tuskin tulee kirpaisemaan ollenkaan. Aiomme kuitenkin paistaa lettuja, hakea vähän irtokarkkeja leffaillan eväiksi ja syödä KORVAPUUSTIT lounaan jälkiruuaksi! Saatanpa jopa nautiskella yhdestä cappuccinosta ennen klo 12 ja syödä lohta esimerkiksi sushiriisin päällä. Ruokakermasta nyt on varmaan turha edes mainita. Jipii, tervetuloa tankkauspäivä!

Ihanaa viikkoa kaikille kanssatallaajille,

Viivi

P.s. Me mennään tänään leikkimään valokuvamalleja, kun tavataan ensimmäistä kertaa hääkuvaajamme pienten kihlakuvausten merkeissä. Jännää! Saa tosin nähdä, mitä kahden ei-niin-kuvauksellisen tai kameran edestä karkaavan ihmisen kuvaamisesta loppujen lopuksi tulee... Onneksi kuvaaja on lahjakas, joten saamme varmasti kaikesta huolimatta hyviä kuvia.


perjantai 11. syyskuuta 2015

Tenttituskaa ja fyysistä tuskaa siinä ohella

Heippa!

Pidin (melkein) lupaukseni pyhittää tämän viikon tenttiin lukemiselle, sillä luonnoksiin ilmestyi vain yksi tekstinpätkä, jonka julkaisen tässä varmaan ensi viikolla. Mistään tentille pyhitetystä viikosta ei sitten loppujen lopuksi kuitenkaan ollut kysymys, sillä sairastuin pahimpaan flunssaani parin vuoden sisään ja tämä vaati myös veronsa niin päivistä kuin öistäkin.

Maanantaina pääsin vielä normaalisti tekemään salilla painonnoston voimatreenin jaloilla ja yläkropalle. Vatsalihakset jätin suosiolla yhteen liikkeeseen ja kolmeen sarjaan, sillä sunnuntaina tuli vedettyä sen päiväinen vatsalihassetti, että vielä tiistainakin nauraminen sattui ja pahasti. Maanantaina siinä tenttiin lueskellessani huomasin yhtäkkiä ihan järkyttävän terävän ja kirvelevän kivun kurkun oikealla puolella. Kaivoin laatikosta Bafucinit ja nappasin Ibusalin, jos vaikka onnistuisin aikaisella reagoinnilla vähentämään oireita ja taudin etenemistä. Oikeasti tiesin kyllä, että "Se on menoa nyt.." oli ehkä tilannetta paremmin kuvaama lausahdus. Kannatti kuitenkin yrittää.

Maanantaina oli vielä hyvä fiilis päivällä!

Tiistaina heräsin aivan järkyttävään kurkkukipuun, joka ei kuitenkaan onnekseni estänyt syömistä, vaan itseasiassa helpotti hetkeksi, kun tunki jotain kylmää kurkusta alas. Tiistai oli joka tapauksessa lepopäivä, joten kulutin sen vain tenttiin lukemalla. Tiistaina aloin jo hieman niiskuttaa, mutta nenästä valuva neste oli vielä kauniin kirkasta ja juoksevaa. Kävimme kuitenkin apteekissa ja täydensimme flunssalääkevarastomme äärimmilleen. Bafucineja, Strepsilsejä, Finrexiniä...mitä näitä nyt on. Uusi tuttavuus, jota luokkakaverini minulle suositteli, oli nieluun suihkutettava hunajalla ja muille aineilla terästetty Pharysol, jonka pointtina oli suojata nielu lipidipitoisella koostumuksellaan, tappaa taudinaiheuttajia ja poistaa kurkkukipua. En ole sen tehosta nyt ihan vakuuttunut, mutta ainakin se maistui hyvälle, heh. Samalla tuli testattua, että kieli-kitahermo toimii, sillä suihkautus takanieluun ja kakomisrefleksi syntyi kuin itsestään, voilà!

Kyllä pitäis tällä setillä flunssan helpottua!
Keskiviikkona kurkkukipu alkoi laantua, vaikka Strepsilsejä ja Bafucineja kului edelleen useita päivän aikana. Tilalle alkoi kuitenkin tulla alati paheneva nuha, joka tukki nenää jo enemmän kuin puolet ajasta. Nenäliinoja kului lähemmäs 50 kappaletta päivän aikana ja räkää valui jatkuvasti nenästä. Tässä kohtaa tenttiin lukeminenkin alkoi jo todenteolla kärsiä, sillä alilämpö halvaannutti toimintakykyäni eikä päänsärky enää lähtenyt tenttiin lukiessa edes Ibusalilla. Pakolliset oppitunnit eivät asiaa juuri auttaneet. Nenäliinaostoksillekin oli pakko lähteä ja reissun jälkeen tärinä ja pahaolo oli ihan valtava. Ruoka maistui edelleen, mutta tuntui, että sitä oli ihan liian vähän. Foorumilla kuitenkin käskettiin kaikesta huolimatta pysytellä suunnitelmassa, joten näillä mennään. Janokin oli, mutta ei tehnyt mieli juoda mitään. Yritin houkutella juomisintoa esille Pepsi Maxilla, mutta ei sekään lopulta oikein motivoinut. Nukkumaan menoa väkisin odotellessa katsoimme Netflixistä vielä Carrien (kauhuleffa), joka oli tavallaan hyvä, mutta kauhuleffaksi ihan liian kesy. Se siitä sitten ja unta kaaliin. Ainiin, nenänpielet huutaa hoosiannaa ja aamenta ja Aqualan L saa kyyneleet nousemaan silmiin. Lapsuuden inhokkia, Vicksiä, tuli myös keskiviikkona leviteltyä iholle ihan huolella.

Torstaihin heräsin ihan h**vetillisen tukossa ja ääni täysin painuksissa. Puuro naamariin ja kauhea nälkä päällä jo tunnin päästä. Miten kroppa voi käydä tällaisilla ylikierroksilla, vaikka treenipäivinä tämä ruokavaliosta saatu energiamäärä on ollut aivan riittävä?! Puolilta päivin oli taas pakko siirtyä Medisiinalle varailemaan vainajia, eli siis ilmoittautumaan valinnaisiin dissektioihin. Olin paikalla heti ensimmäisten joukossa, joten pääsin kotiinkin hyvin nopeasti. Lukeminen ei enää torstaina ottanut onnistuakseen ollenkaan, mutta väkisin väänsin maku- ja hajuaistit lävitse sekä opettelin tenttitärpit päällisin puolin. Tässä kohtaa myös päätin, etten tavoittele tentistä edes kolmosta parempaa arvosanaa. Pääpaino siirtyi femman tavoittelusta siis läpipääsemiseen. The Holy Halfway:kin kuulosti aika pahalta, joten jännitys alkoi nousta tällä kertaa ihan eri syistä kuin ennen. Lukemisen lopetin kolmen aikaa ja makailin loppupäivän sängyssä ja sohvalla kärsien alilämmöstä (about 35,5 asteen luokkaa). Illalla Yle Teemalta tuli aivojen plastisiteettiin eli muokkautumiseen liittyvä dokkari, jonka vielä katsoimme ennen tutimaan menoa. Samalla toivoin, että tentissä kysyttäisiin jotain juuri muokkautuvuudesta, sillä se jäi illasta päällimmäisenä mieleen.

Tässä eilinen iltapala, NAM!
Tenttiaamuun heräsin jälleen naurettavan tukossa huonosti nukutun yön jälkeen. Nuha vain pahenee kokoajan ja nyt kaveriksi alkaa ilmestyä myös pientä yskää. Nenänpielten koskettaminen saa edelleen kyyneleet nousemaan silmiin, mutta luojan kiitos, kurkkukipu on jo historiaa. Eilen illalla vilkaisin kurkkuun, joka alkaa näyttää jo suhteellisen normaalilta rakkuloiden ja märkäpesäkkeiden kadottua jo miltein kokonaan.

Tentti meni, miten meni. Itseasiassa se meni jopa vähän paremmin, kuin mitä olin ajatellut. Femmaa ei tule ja tuskin tulee nelostakaan. Kolmonen saattaisi olla jopa realistinen, mutta lyön ehkä silti rahani likoon kakkosen puolesta. Nyt olen jo kotona, istahdin kirjoittelemaan blogia ja pian lysähdän sohvanpohjalle tuijottelemaan The Expendables:ia. Vartin yli yksi joudun vielä siirtymään Medisiinalle, sillä pakollinen opetus velvoittaa sen tekemään. Iltapäivän ja illan aion viettää edelleen sohvalle hautautuneena, samoin viikonlopun. Jouduin myös ilmoittamaan, ensimmäistä kertaa varmaan koko Neo-talossa tekemäni uran aikana, että jään sairaslomalle lauantaiksi. Nyt on pakko alkaa parantua, jotta dieetti, kehitys ja normaali koulunkäynti voivat taas jatkua!

Terkkuja täältä sairasvuoteelta ja ihanaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua kaikille,

Viivi

maanantai 7. syyskuuta 2015

Mietteitä koulusta

Heippa!

Jos vaikka välillä kirjoittelisi jostain muustakin kuin treeneistä ja painonnostosta. Tällä hetkellä tosin tuntuu, että juuri treenit ja painonnosto ovat ne kaksi asiaa, joista eniten nautin. Koulu ei ehkä tällä hetkellä yllä edes kärkiviisikkoon, mutta uskon, että pitkäjänteisellä yrittämisellä pääsen taas pikkuhiljaa lääkiksen makuun.

Meillä koulu starttasi jo elokuun ensimmäisellä viikolla, joten tässä on jo ehditty kuluttaa koulunpenkkejä melkein viiden viikon ajan. Perjantaina pitäisi nipistää itsestään tietoa paperille, kun syksyn ensimmäinen tentti palauttaa opiskelijan (toivottavasti) takaisin todellisuuteen. Syksyn ensimmäisenä opintojaksona meillä on hermoston rakenne ja toiminta, jonka jälkeen starttaa anatomiseksi ruumiinavaukseksi tituleerattu kurssi. Minulla menee tällä hetkellä myös patologian Kasvaimet - opintojakso ja, sikäli mikäli kun opintojaksolle pääsen, AR:n aikaan alkaa myös Ravinto ja terveys - valinnaiskurssi. Loppusyksy kuluukin AR:n jälkeen Ihmisen kasvu ja kehitys - opintojakson sekä tautiopin parissa. Näytti sieltä lukujärjestyksestä löytyvän myös pieni palanen aikaa lääketieteen historialle ja tiedonhaun opetukselle. Jälkimmäisen olen, luojan kiitos, saanut tosin hyväksiluettua, joten nuo vapaat tunnit saanen viettää kotona koulukirjoihin hautautuneena.

Koulun alku oli tänä syksynä tavallista hankalampi. Uutuuden viehätystä, joka viime syksynä buustasi lääkiksen aloitusta, ei enää ollut, vaan kouluun palattiin jo "vanhoina" opiskelijoina. Opiskelutyylikin oli tullut jo viime vuoden aikana tutuksi, joten kovaa tykitystä opintojakson alusta loppuun saakka oli jälleen luvassa. Lukujärjestyksen tiirailu lupaili myös huonoa, kun koulupäivät tuntuivat pitenevän helposti aamusta iltapäivään. Kotonakin pitäisi vielä lisäksi opiskella ja kun motivaatio oli mitä oli, on helppo arvata, miten siinä sitten kävi. Tämä oli myös ensimmäinen vuosi koko "korkeakoulu-urani" aikana, kun kesä toimi kaikkea muuta kuin palauttavana ajanjaksona kevät- ja syyslukukausien välillä. Aloitin ja lopetin kesälomani nimittäin törkeän väsyneenä ja olin jopa alkukesää väsähtäneempi koulun alkaessa, vaikka tilanteen olisi kuulunut olla auttamattomasti päinvastainen. Syksyn ensimmäiset 2½ viikkoa kuluivatkin koulun ja kodin välillä haahuillessa, enkä loppujen lopuksi jaksanut osallistua edes uusien fetusten (fuksien) rientoihin kaikelta väsymykseltäni. Vasta kolmannella kouluviikolla päätin viimein tarttua kirjaan ja kauhukseni huomasin, kuinka paljon kahlattavaa minulla oli edessäni. Ja siitäkös motivaatio tietysti kasvoi. NOT.

Löytyisköhän motivaatio uusien yliviivaustussien avulla? No eihän se löytynyt...
Vajaa viikko tenttiin ja tenttikirja on vihdoin luettu lävitse. Nyt tiedän kirjan sisältämistä asioista edes päällisin puolin jotain. On kuitenkin todella vaikeaa avata läppäriltä Lääkis - kansio ja alkaa kahlata luentodioja lävitse. Tuossa viikonloppuna kaksi päivää töissä olleena olen saanut kolme diasarjaa luettua ja tajuan jälleen, miten vähän oikeasti osaan mitään. Hermoratojakin tuntuu olevan miljoona eri nimistä, tumakkeista ja muista rakenteista puhumattakaan. Tällä kertaa olenkin päättänyt ensisijaisesti opetella OIKEASTI tärkeät asiat, joita kliinisessä työssä tulen jatkossa tarvitsemaan ja ajan salliessa alan loppuviikosta kiinnittää enemmän huomiota myös nippelitietoihin. Välillä tosin tuntuu, että valitettavan moni nippelitieto tarttuu päähän oleellisia asioita paremmin...

Kunhan opiskelumotivaatio minut jollain kummalla tavalla tavoittaa, tulee syksystä varmasti viime syksyä rutkasti mielenkiintoisempi. Pääsemme siis jo muutaman viikon kuluttua tutkimaan kouluaikamme ensimmäisiä ruumiita ja ottamaan käytännönläheisempää kokemusta viime syksynä opeteltuihin anatomisiin asioihin. Odotan myös tautiopin alkamista todella paljon, sillä ammattikorkeakoulun patologian luennot sekä tällä hetkellä opiskelemani kasvaimia koskeva opintojakso, ovat saaneet minut innostumaan patologiasta taas ihan uudella tavalla. Helppo tautiopin kurssi ei todellakaan tule olemaan, mutta pieni mielenkiinto hommaa kohtaan ei ole koskaan pahitteeksi.

Vaikka olenkin tässä jo ehtinyt selittää ummet ja lammet siitä, miten koulunkäynti maistuu tällä hetkellä ihan sahanpurulta, on pakko myöntää, että olen oppinut näiden ensimmäisten neljän viikon aikana taas ihan hirveästi uusia asioita. Olemme päässeet tutkimaan aivohermoja, refleksejä, unta ja monia muita huikeita juttuja, joista osaa tulemme varmasti käyttämään tulevaisuudessakin työssämme. Lisäksi olemme päässeet dissekoimaan sian silmän ja tutkimaan meille valmiiksi leikattuja ihmisen aivoja. Silmänpohjiakin pääsimme katselemaan oftalmoskoopeilla ja tutkimme toisiltamme karsastuksia ja piilokarsastuksia (bongasin työparilta piilokarsastuksen, mikä oli minun kannaltani aika siistiä. Kaverille siitä ei aiheutunut mitään seurauksia.). Kaiken kaikkiaan syksyn alku on ollut todella mielenkiintoinen, jos nyt unohdetaan se valtava diamäärä, joka minua tässä lähistöllä ja lähitulevaisuudessa odottelee.

Edelleen olen vahvasti sitä mieltä, että olen täysin oikealla alalla! Sainpa kuulla tuossa viikko takaperin myös motivaatiota buustaavia ilouutisia koskien ensi kesää, mutta pidän teidät kaikki vielä niiden suhteen pienessä jännityksessä. Jossain Suomen lounaisrannikon kaupungissa tosin saattaa kannattaa välttää sisätautiosastolle joutumista ensi kesäkuussa, ellei tahdo välttämättä päätyä minun hellään huomaani! ;)

Opiskelumotivaatiota etsien ja hermostoa opetellen,

Viivi

P.s. Yritän nyt tosissani ottaa näistä hermostoasioista selvää, joten mahdollisesti palailen tekstin muodossa vasta loppuviikosta. Pakko kyllä myöntää, että sormet syyhyäisivät blogin puoleen tällä hetkellä 100-kertaa useammin kuin luentojen pariin.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Kun kulkee...niin kulkee!

Heippa!

Otsikossa se oleellinen. Eilen oli nimittäin jälleen niin huikea painonnostotreeni, että illalla olisi jo melkeen pitänyt päästä vielä uudestaan tankoon kiinni. Tai illalla ainakin tein jo kovasti suunnitelmia, miten skippaan aamun luennot ja valloitan salin heti kasin maissa. 


Treeni kulki samalla tavalla kuin viikko takaperin, rauta nousi jo edelliskertaa paremmin, tekniikkakin sai jo vähän enemmän kehuja ja välillä jopa tuntui, että joku nosto saattoi osua ihan kohdalleenkin. Pääsääntöisesti kaikissa nostoissa oli kuitenkin joku osa-alue, joka ei ihan mennyt nappiin, mutta kehitys on noususuuntaista. Ja se KEHITYS on tässä jotenkin sen kaiken suola. Kun tajusin kehittyneeni edes hitusen, tartuin seuraavalla kerralla rautaan tomerammin ja halusin olla jälleen inan edellistä toistoa parempi. Ne kyynärpäät. Sitten se lantio. Rauta vähän ylemmäs. Kroppa vähän suoremmaksi. Hiukan enemmän vauhtia. Eikun hiukan maltillisemmin. Huomaatteko? Rutosti pieniä juttuja, joissa voi mennä ihan metsään. Olen treeneissä kuin pieni koiranpentu kerjäten jatkuvasti hyväksyntää ja huonon noston jälkeen aneleva katse valmentajan suuntaan toivoo edes jotain pientä hyvää palautetta. Mutta jokin tässä vain viehättää ja kovasti!


Tällä viikolla päästiin taas paukuttelemaan ennätyksiä, ei tosin millään puhtailla nostoilla. Mutta jollain ihmeen kaupalla mahduin kuitenkin sinne tangon alle ja 35 kg jäi lapojen päälle nousten vielä kyykystä ylös asti. Eihän tuo ole vielä juuri mitään, mutta tavoite on asetettu 45 kg:n ja sinne ollaan kovaa vauhtia menossa. Valmentajaa siteeraten "Paljon sen eteen pitää tehdä töitä, mutta ei se mahdotonta ole". Tähän haluan uskoa ja olen myös valmis vääntämään tarvittavaa treeniä myös Alfan ulkopuolella.


Video on viime viikolta (toivottavasti toimii, koska lisään ensimmäistä kertaa omaa videota blogiin...) ja siinä lopulta rautaa nousi treenin päätteeksi 34 kg. Nosto ei ole teknisesti kaunista nähnytkään, mutta hei, se on nosto ja se tuli ylös! Kesän pidin täyttä sapattia painonnostosta ja tämä videon 34 kg nousi jo syksyn toisissa treeneissä. Kyllä se etäisesti jo tempaukselta näyttää! Suuntahan on nyt vain ylöspäin! 

Ultimaattisena huipentumana olisi siis tarkoitus päästä rikkomaan SM-rajoja tammikuuhun mennessä 58 kg:n sarjassa. Siis kohti sitä ja mielellään vielä sen yli! 

Olen kyllä niin tajuttoman onnekas, kun löysin näin huikean valmentaja kaksikon minua luotsaamaan. Usko on täysin heissä ja teen mukisematta kaiken, mitä käsketään. Kyllä tästä hyvää tulee, kunhan tätä moottoriturpaa jaksavat kärsivällisesti kuunnella. ;)

Eiköhän tämä hehkutus hetkellisesti riitä, joten treeniterkkuja kaikille,

Viivi

torstai 3. syyskuuta 2015

Lisää virtaa ja uutta nostetta

Heippa!

Hui olkoon! Nyt on kyllä myönnettävä, että blogiin kirjautuminen kahden kuukauden jälkeen tuntui samalla todella pelottavalta ja jännittävältä. Minuutti ennen kirjautumista mietin, mahtaakohan kukaan käydä täällä enää lueskelemassa ja jos niin, kuinka moni? Mahdankohan enää innostua kirjoittamaan edes siinä vaiheessa, kun blogi ja kirjoitusalusta lävähtävät naamani eteen? Vastaus molempiin edellä mainittuihin kysymyksiin oli yllätyksekseni kyllä. Tilastoista päätellen monikin käy välillä kurkkimassa blogin puolella ja tämän huomaaminen sai minut jälleen innostumaan tekstin tuottamisesta!

Tällä kertaa juoruilu jää tosin hyvin vähäiseksi, sillä olen vajaan tunnin sisään lähdössä painonnostotreeneihin. Ja kyllä! Olen vihdoin löytänyt harrastuksen, joka saa minut palaamaan treenaamaan kerrasta toiseen ja vielä kaiken lisäksi valmentajan johdolla! Viime viikolla paukkuivat jo tempaus-ennätykset, vaikka tekniikassa on vielä hullu määrä hiomista. Fiilis oli kuitenkin katossa, kun lähdin ysin maissa polkemaan torstai-iltana kotiin liikuntakeskus Alfalta. Toivottavasti tämän päivän treeni kulkee yhtä hyvin kuin viime viikkoinen.

Fiilis muutama viikko sitten!
Into kirjoittamiseen kuitenkin lähti uudesta projektistani, jonka aloitin painonnoston ohella. Kyse on Fitfarmin Bikini Challenge - nettivalmennuksesta, joka kestää kymmenen viikkoa ja jonka pääpointtina on polttaa niin paljon rasvaa kuin mahdollista. Olen kevään ja kesän aikana syönyt miten sattuu ja katsonut paisunutta vartaloani läpi sormien, sillä huolia ja murheita oli vaikka muille jakaa. Ajattelin koko ajan alkavani elää terveellisemmin, kunhan elämä palaa sivuraiteilta takaisin kultaiselle keskitielle. Sitä aikaa ei tosin koskaan tullut. Siirsin aloittamista aina seuraavaan maanantaihin. Jossain välissä sain kiristeltyä viikon verran, kunnes tuli viikonloppu kaikkine rientoineen ja herkkuineen ja siinä sitä oltiin, jälleen lähtökuopissa. "Nyt käydään tää viikko kunnolla salilla" oli meillä aika ahkerassa käytössä, kunnes ensimmäisen treenipäivän jälkeen olin niin jumissa, että pelkkä liikkuminen töihin ja takaisin tuotti helvetillistä tuskaa. Ja niistä töistä puhumattakaan. On pirullisen vaikeaa motivoida itsensä lähtemään salille vielä kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen. Been there done that.

Kyllä näillä muuten lihoo! @Tintå
Aamulenkkimaisemia.
Aamulenkillä ennen seiskaa.
Aloituskuvia saatte odotella ihan valmennuksen loppuun asti, sillä aion luovuttaa ne niiden hirveydestä huolimatta julkisuuteen osallistuessani Louis Vuittonin laukusta kisaamiseen Paras muutos - kilpailun merkeissä. Yksinään kuvat ovat niin hirveät, että ne tarvitsevat viereensä (toivottavasti) onnistuneen muutoksen! Tähän mennessä (2½ viikkoa) painoa on jo tippunut muutamia kiloja ja senttejäkin on huvennut yhteensä jo yli kymmenen. Matkalla kohti sitä kadonnutta vyötäröä siis ollaan!

Viime perjantailta ennen salia.
Jos jotain opin viime keväästä ja menneestä kesästä, huomasin kerääväni kaikki pudotetut ja hikoillut kilot valtavalla vauhdilla takaisin, kun en tarkkaillut syömieni ruokien laatua ja määrää. Häidenkin lähestyessä aion nyt tämän projektin avulla palauttaa itseni takaisin ruotuun ja siihen rytmiin, jolla 1½ vuotta sitten pudotin ne kovasti mainostamani 12 kiloa. Nuo kaikki 12 kiloa eivät, luojan kiitos, tulleet takaisin, vaan onnistuin pitämään niistä vielä puolet loitolla! Huh.

Venetsialais-look.
Nyt lähden pakkailemaan kassiani ja siirryn paiskomaan rautaa painonnostosalille! Tällä viikolla aion vielä palailla ensimmäisten kolmen valmennusviikon kuulumisten muodossa!

Ihanaa torstaita kaikille ja anteeksi hiljaiseloni,

Viivi